keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Hapankaalin uudet vaatteet

Hapankaali saa monen tukan nousemaan pystyyn ja ihon kananlihalle. Usein on kyse ennakkoluuloista ilman, että koko herkkua olisi edes maistanut. Kyllä, luit aivan oikein: herkkua. Kun hapankaalin makuun tottuu, sitä ilman voi tuskin elää.

Jo 1700-luvulla osattiin hapattamisen taito, vaikka silloin ei varmasti vielä edes tiedetty hapankaalin kaikkia terveydelle suotuisia vaikutuksia. Sitä on perinteisesti käytetty mm. ummetuksen ja kihdin hoidossa. Itsekin olen huomannut, että iso haarukallinen hapankaalia rauhoittaa vatsan.

Runsaasti maitohappobakteereja sisältävä hapankaali onkin vatsan paras kaveri. Se poistaa myrkkyjä suolistosta ja tasapainottaa esimerkiksi antibioottikuurin jälkeen suoliston bakteerikantaa.


 Hapankaali sisältää runsaasti C-vitamiinia, joka puolestaan tehostaa raudan imeytymistä. Se edistää myös haiman toimintaa ja onkin erinomaista ravintoa diabeetikoille. Kohtuus kaikessa, mutta hapankaalia voi hyvällä omallatunnolla syödä reilusti, sillä hyvin vähän energiaa, mutta valtavasti ravinteita.

Vesalan kaupassa myytävän Kairoon herkkuhapankaalin kaikki raaka-aineet – kaali, porkkana ja sipuli – ovat peräisin luomuviljelijöiltä.

Hapankaali on terveellisimmillään sellaisenaan nautittuna tai vaikkapa omenaraasteella ja tilkkasella hunajaa höystettynä.

Puin kuitenkin tämänkertaisessa reseptissä hapankaalin uusiin, hieman eksoottisiin vaatteisiin. Kookosmaito pehmentää ja pyöristää hapankaalin maun niin, että sitä ei ensi maistamalta edes hapankaaliksi tunnistaisi.

Hapankaalia eksoottisella twistillä


Tilkka oliiviöljyä
1 tl piparjuuritahnaa
1 tl punaista currytahnaa
250 g hapankaalia
1 porkkana raastettuna
kourallinen herkkusieniä lohkottuina
2 dl kookosmaitoa
1 rkl soijakastiketta
tarvittaessa hyppysellinen suolaa ja pippuria

Lämmitä piparjuuri- ja currytahnaa öljyssä ja sekoittele ne sekaisin keskenään. Lisää valutettu hapankaali, porkkanaraaste ja herkkusienilohkot. Hauduta hetki sekoittaen. Lisää kookosmaito, soijakastike ja mausteet. Ja hauduta vielä hetki 5 minuuttia. Nauti sellaisenaan tai keitä ja sekoita sekaan munanuudeleita. Koristeeksi ja lisämakua antamaan pinnalle sopii korianteri tai thaibasilika.

torstai 10. huhtikuuta 2014

Helppoa viikonloppuruokaa

Aloitimme helmikuussa asiakkaiden toiveesta uutena palveluna tarjoamaan Luomuruokakassia.  Saamamme palaute on ollut todella hykerryttävän hyvää.

Luomuruokakassi eli toiselta nimeltään ”Luomumenyy” sisältää ainekset ja kehittelemämme reseptit kolmeen pääateriaan kahdelle tai neljälle hengelle.  Yksi ateria on joko liha- tai kala-ateria, ja kaksi muuta ovat täysipainoisia kasvisaterioita.

Reseptit ovat muunneltavissa siten, että ne soveltuvat myös keliaakikoille, laktoosi- tai maitoallergikoille sekä vegaaneille. Tällä hetkellä Luomuruokakassi on saatavana joka toinen viikko


 

Eräs asiakkaamme - työssäkäyvä perheenäiti - kertoi Luomuruokakassi-palvelun nostaneen hänen elämänlaatuaan! Luomuruokakassin ansiosta säästyy monelta ”vaivalta”, kun viikonlopun ruoka-ainekset ja ideat löytyvät yhdestä kassista, jonka voi noutaa valmiina joka toinen perjantai. Aikaa vapautuu muihin asioihin kaupoissa käymisen sijasta.

Pidämme ateriat tarkoituksellisen helposti lähestyttävänä

Aterioiden valmistaminen ei vaadi kokin taitoja, ja siten vaikkapa lapsetkin voivat osallistua ruoanlaittoon. Tuon tärkeän taidon – ruoanlaittotaidon – opettaminen hoituu siinä sivussa.

Luomumenyy on saanut ostajakunnan niin senioreista kuin lapsiperheistäkin, ja siksi pyrimme pitämään myös makumaailman sellaisena, että ateriat maistuisivat ”kaikille”.  Eräs vanhempi asiakkaamme sanoi empineensä erään mausteen käyttöä ruoassa, mutta ruoka oli kuulemma maistunut oikein hyvältä!

Luomuruokakassin tilaaminen hoituu näppärästi näin:

Ilmoitamme loppuviikosta asiakassähköpostilla, tekstiviestillä ja Facebook–sivuillamme seuraavan viikon menyyn koostumuksen ja hinnan. Tilaat ruokakassin tekstiviestillä tai soittamalla numeroon 0400 777084, sähköpostilla vesalankauppa@gmail.com tai Facebook-sivujen kautta. Ilmoita tilatessasi monenko hengen ateriat laitetaan ja mahdolliset ruokarajoitteet.

Tämän viikonlopun kassi sisältää seuraavat ateriat:

    •    Tomaattinen linssipata tattarin kera
    •    Täyteläinen purjo-perunasosekeitto
    •    Vihreä savulohivuoka

Tämän Luomuruokakassin voi nyt tilata myös pääsiäiseksi, tilauksen on oltava kaupalla viimeistään maanantaina 14.4.

Lopuksi vielä erään aiemman ruokakassin aterian resepti, joka on osoittautunut todelliseksi suosikiksi (ja jonka kanelia ihmeteltiin)

Lämmittävä tomaattikeitto 


4 hengelle
1 pullo paseerattua tomaattia
1 sipuli
1 parsakaalin varsiosa
1,5 dl punaisia linssejä
1 dl kasvikermaa
1 tl kanelia
1 tl chilihiutaleita (tai maun mukaan)
4 dl vettä
Öljyä paistamiseen
Suolaa maun mukaan

Pilko sipuli ja parsakaalin varsiosa. (Kukinnot käytetään munakasrullaan.) Kuumenna öljy kattilassa ja lisää siihen kaneli ja chilihiutaleet – aluksi varovasti, ettei lopputulos ole makuusi liian tulinen! Lisää kasvikset ja paista kasviksia kunnes ne pehmenevät. Lisää tomaattimurska, vesi ja linssit sekä suola. Keitä, kunnes linssit ovat pehmeitä. Lisää tarvittaessa nestettä. Lisää lopuksi kerma ja tarkista maku.
Tarjoile vaikkapa tuoreiden sämpylöiden kanssa.

Tarja-kauppias



perjantai 4. huhtikuuta 2014

Tempe - ei ainoastaan soijasta

Tunnetko tempen? Alkuaan indonesialainen ruoka on toimiva paketti kasviproteiinia helposti sulavassa muodossa. Vegaaneille tuttu eine sopii monipuolistamaan kenen tahansa ruokavaliota.

Perinteinen tempe on valmistettu soijasta. Mutta kun tutumpi tofu on tasaista massaa, tempessä yksittäiset soijapavut erottuvat selvästi. Niitä ei ole rikottu, vaan Rhizopus oligosporus –sienen rihmasto on liittänyt ne yhteen jämäkäksi kakuksi, josta voi leikata ohuitakin viipaleita.

Sienellä on jopa antibioottisia vaikutuksia, mutta käytännössä tärkeämpiä ovat sen aiheuttamat ravitsemukselliset muutokset. Hiilihydraatit muuttuvat helpommin sulavaan muotoon – erityisesti ne, jotka liitetään ruoansulatusvaivoihin. Jos siis maha helposti turpoaa ja kipristelee palkokasveista, kannattaa varovasti kokeilla tempeä. Myös kivennäisaineet imeytyvät tempestä paremmin kuin pelkästään keitetyistä pavuista tai herneistä.


Vesalan myymät tempet ovat lammilaisen Palkuaisen kotimaista tuotantoa. Mukana on tuttua hernettä ja härkäpapua, sekoituksissa kauraa, tattaria ja kvinoaa – mutta entä kauniin keltainen lupiinitempe? Eikö lupiini ole myrkyllistä?

Tienpientareiden koreita lupiineja ei kannatakaan käydä keräämään, mutta lupiinista on jalostettu myös syötäviä sortteja. Muiden palkokasvien tapaan se on oiva proteiinin ja kuidun lähde. Lupiini sisältää jo luonnostaan vähemmän ruoansulatusta ärsyttäviä yhdisteitä kuin vaikkapa soija, joten herkkävatsaiselle lupiinitempe voi olla erityisen hyvä valinta – omaa oloa tietysti kuulostellen.

Tempe on luonteikkaan makuista mutta sillä tavoin mietoa, että sitä voi yhdistää moniin makuihin. Tehdään vaikka yksinkertainen wokki:

150 g lupiinitempeä
1 sipuli
1 pieni palsternakka
1 punainen paprika
Pala tuoretta inkivääriä (noin peukalon kokoinen)
Soijakastiketta
(Riisietikkaa)
Öljyä paistamiseen

Pilko sipuli lohkoiksi ja palsternakka ja paprika suikaleiksi, ja hienonna inkivääri. Kuumenna öljy pannussa (laitan sitä tällaiseen wokkiin aika reippaasti – kuten kyllä kaikkeen muuhunkin) ja paistele kasviksia siinä, kunnes ne vähän pehmenevät. Kuutioi tempe ja lisää se pannulle. Kun ainekset ovat saaneet vähän väriä, lisää loraus soijakastiketta ja halutessasi riisietikkaa. Muukin mieto ja aromikas etikka sopii, esimerkiksi omenasiiderietikka. Syö riisi-, tattari- tai täysjyvävehnänuudelien kanssa.

Lupiinia löytyy kaupan hyllystä myös jauhona. Sitä voi käyttää leivontaan tai vaikkapa proteiinilisänä pirtelön joukkoon. Kun viimeksi oli makean smoothien ohje, tehdään tällä kertaa suolainen juotava välipala:

5 dl kasvimaitoa
Pieni avokado
Pätkä kurkkua
Lehtisellerin varsi silputtuna
2 rkl lupiinijauhoa
Maun mukaan merisuolaa tai himalajasuolaa
Tilkka sitruunamehua

Tällaista pirtelöä voi vielä maun mukaan tuunata chilillä tai merilevällä – mutta niistä lisää myöhemmin.


Tenka